Halloweenista nykyhetkeen

No niin, nyt on taas aika päivitellä, mitä on tapahtunut.

Alkaen lokakuun lopusta, jolloin, kun oli Halloween. Itse en pukeutunut tai mitään sellaista, enkä mennyt kiertelemään kaduille kuten jotkut muut ikätoverit, vaan pysyttelimme kotitiloissa ja pelasimme korttia, mutta edeltävänä viikonloppuna menin viiden muun Rotary-vaihto-oppilaan ja yhden ex-vaihto-oppilaan kanssa kummitustalo tilaisuuteen, jonka eräs iäkäs rouva järjestää vuosittain kartanossa, jossa hän asuu yksin. Oli todella mainio suoritus. Siellä oli vapaa ehtois-työskentelijöitä, ja animatroniikkaa, joka oli todella hienoa. Sinne sai kuitenkin jonottaa yli puolitoista tuntia.

Sen jälkeen menimme yöpymään eräälle Rotaryyn kuuluvalle naiselle, jossa söimme kaikenlaista Halloween teemaista ruokaa. Söimme muunmuassa kurpitsa keittoa ja jollain ihmekonstilla kiekuroiksi tehtyjä makkaroita ja omenasiideriä (täällä se on täysin alkomaholitonta (siis siideri)).

Sitten oli vuorossa kauhuelokuvia, joita ei kuitenkaan kukaan jaksanut katsoa loppuun, kun oltiin jo niin väsyneitä.

Seuraavana päivänä kaiverrettiin kurpisoja, joka oli sekin ihan hauskaa puuhaa. Kaiken näköisiä irvinaamoja saatiin aikaiseksi. Ja siinähän se Halloweenin aika sitten olikin.

Siitä seuraavana viikkona ei tapahtunut paljon mitään mainitsemisen veroista, tai erityisen mielenkiintoista, mutta sunnuntai yhdestoista marraskuuta oli suuri päivä. Menimme Ernie-isän kanssa Oaks nimiselle paikkakunnalle noin 30 mailin päähän Philadelphiasta. Syynä tähän matkaan oli, kun halusin tavata henkilön nimeltä James Rolfe. Hänen lukuisia internet sarjojaan olen jo suomen-veljen kanssa seurattu jo hyvät neljä vuotta. Tämä henkilö on myös syynä siihen mikä haluan ''olla isona'' kuten lapset sanovat, eli cinematografi (elokuva-alan henkilö). Hankin nimmareita ja ostin lippiksen. Otettiin sitten vielä hänen kanssaan kuva, ja sen verran olin hyvällä tuulella, että tein jollekkin tuntemattomalle henkilölle, jotain kilttiä. Katsos kun tällä henkilöllä ei ollut kameraa mukana ja hän halusi ottaa myös kuvansa Jamesin kanssa, joten minä otin kuvan ja lähetin sen kotiin päästyämme hänelle sähkö-postina. Kaiken kaikkiaan yksi mainioimmista päivistä tähän saakka.

Ich und James Rolfe

Seuraavat viikot menivätkin sitten leppoisasti syksyisissä tunnelmissa legendaarista kiitospäivää odotellessa. Mitään erikoisempaa ei sattunut ja elämä sujui mallikkaasti. Näihin aikoihin sain todistuksen, joka ei motivaation  puutteen takia ollut mikään turhan loistokas. Mutta ei siitä sen enempää pidetään kaikki jännityksessä, että miten se sitten menikään.

Sitten koitti kiitospäivä, joka oli 22.11 eli marraskuun neljäs sunnuntai, joka tänä vuonna oli normaalia aiemmin. Syynä tähän karkausvuosi (oletan). Ihan enimmäisenä mummolaan saavuttuamme koko Dabieron perheen voimin, oli luvassa kauan puhuttu ''Turkey Bowl'', joka on suvun oma pieni jenkki-futis-peli. Ihan leikki mielellä sitä sitten pelattiin normaalia lämpimämpänä päivänä, voitko kuvitella marraskuun loppupuolella 18°C? No kuitenkin jalkapallo pelin päätyttyä tasapeliin olikin jo kiitospäivä aterian paikka. Tarjolla oli: kalkkunaa, perunamuussia, jotain ihmeen makea peruna-vaahtokarkki sörsseliä, kaikenlaisia vihanneksia, useita piiraita; kuten kurpitsa- omena- ja metsästäjän piirasta.
Ruokailun päätyttyä pelattiin erästä lautapeliä, jonka pelaajamäärää ei ole rajattu ja kaikki pääsivät osallistumaan. Tavoitteena oli kirjoittaa annetulle sanalle jokin keksitty tarkoitus ja saada muut uskomaan, että se tarkoittaa oikeasti sitä. Ihan oli hupaisaa touhua sekin kun kaikenlaisia sekopäisiä selityksiä syntyi.

Seuraavana päivänä oli tämän pojan aika muuttaa seuraavaan perheeseen. Seuraava perhe oli jo entuudestaan tuttu Carl Hill, joka on tämän Rotary-piirin puheenjohta. Laukut oli jo pakattu edellisinä iltoina ja päivä kului odotellessa uuden ''isän'' saapumista noutamaan minua. Nykyinen  osoite on 205 Vanessa Drive Bellefonte PA 16823 USA.

Heti ensimmäisenä iltana menimme Pennsylvania State Universityn eli Penn Staten, koripallo ottelua katsomaan, ei ollut ensimmäinen kerta, kun Carlin kanssa mentiin koripalloa katsomaan, eikä suinkaan viimeinen, koska hänellä on kausiliput.

Seuraavana iltana oli vuorossa Penn State vastaan Wisconsin University jalkopallo peli (jenkki-futista tietenkin). Komea ottelu, joka päättyi yliajalla Penn Staten voittoon maalipotkun voimin (jos et saa selkoa, siitä mitä edellä mainittu meinaa, niin se on voi voi).

Sitten loput kiitospäivä lomasta eli maanantai ja tiistai sujuivatkin mallikkaasti totutellen uuteen kotiin ja hiljaisempaan elämään, kun on vain yksi henkilö, jonka kanssa asua eikä kolmesta-viiteen. No sitten koitti ikävä hetki, jolloin Carl kertoi minulle, että minun on mentävä kouluun aamu bussilla, joka tuottaa vielä lisää hankaluuksia jo entuudestaan ikävällä koulu-päivälle. Bussi saapuu pysäkille kello 6.55 aamulla ja on perillä kello 7.05. Koulu alkaa kello 8.00, joten koulupäivään on näin lisätty kätevästi yksi tunti lisää. Nyt minulla on siis 9 tuntia koulua viitenä päivänä viikossa, joka onkin oikein hupaisaa ottaen huomioon sen, kuinka minä en saa Suomen kouluun minkäänlaista hyvitystä tästä koko koulunkäynnistä täällä ja olen käynyt jo useimmat asiat läpi Suomessa, mitä täällä käydään. Joten tiivistettynä: EI KIVA!

Sitten vielä viime viikonloppu (30.11-2.12) menimme Lock Haveniin, jossa suoritimme Rotary toimintaa. Perjantaina vain kokoonnuimme paikallisen hotellin kokoushuoneeseen ja kävimme läpi tulevia tapahtumia ja, joitain sääntöjä, joita on ilmeisesti aina hyvä kerrata. Sitten meidät tulivat noutamaan väliaikais isännät, jotka majoittivat meidät viikonlopun ajaksi. Perhe, johon minä ja turkkilainen Hayrullah Pelit tulimme sijoitetuksi oli todella mukava ja rennon oloinen perhe. Illalla minä vain selitin heille miten Suomessa asiat toimii ja Hayrullah kummallisena heppuna meni jo kello 9.30 nukkumaan. Aamulla kokoonnuimme uudelleen hotellilla, josta menimme Piper lentokone museoon. Saimme opastetun kierroksen, joka ei kuitenkaan ollut mistään kaikkein jännimmästä päästä. Aika tuntui matelevan ja edes ryhmän vanhimmat jäsenet (jossain 70v. laitumilla) eivät kestäneet kierroksen jännitystä.

Tämän jälkeen menimme syömään läheiseen paikkaan. Tarjolla oli Amerikan herkkua eli hot dogeja ja hampurilaisia majoneesin kera. Kun ruokailu oli ohitse oli vielä aikaa hukattavana, joten emme siirtyneet ihan äkkiä pois tästä meille yksin varatusta ruokapaikasta, ja päätimme tappaa aikaa pelaamalla erästä vallan mielekästä peliä. Peli toimii siten, että otetaan kertakäyttö sokeri pusseja ja täytetään yksi niistä suolalla. Kaikki kaatavat pussinsa sitten kerralla suuhunsa ja se onneton yksilö, joka saa suolapussin kyllä sitten ilmaisee sen saaneensa.

Ruokailun jälkeen siirryimme YMCA:lle, jossa oli jokin joulukuun kunniaksi järjestetty ilmaiset tunnit hetki. Suoritimme sitten jonkin verran uintia ja muuta mukavaa liikunnallista hupia.

YMCA:lta siirryttiin sitten takaisin sille samaiselle hotellille, jolla jo aiemmin oltiin ja sieltä käsin siirryimme omien maiden lippujen kanssa kokoontumis paikalle paraatia varten, jossa olimme osallisina. 20 maan liput liehuivat uljaasti joulumusiikin soidessa.

Paraatin jälkeen menimme sitten syömään Arby's nimiseen pikaruoka paikkaan, jonka jälkeen siirryiimme naapurissa sijaitsevalle keilaradalle keilaamaan. Kaikenkaikkiaan hauska ilta.

Sunnuntaina oli aikainen herätys, koska päivän ohjelmassa oli pitää esitelmiä Rotary-piirin amerikkalaisille oppilaille, jotka hakivat vaihtoon. Esitelmien tarkoitus oli ns. myydä omaa maatansa näille oppilaille, jotta he valitsisivat vaihtokohteekseen juuri sinun maasi.
No omalta osaltani voin sanoa erittäin onnistuneesti suoriuduin tästä tehtävästä. Kaksitoista oppilasta kolmestakymmenestä oli laittanut Suomen yhdeksi vaihto-ehdoksi vaihto-kohteekseen, mutta vain viisi pääsee Suomeen vaihtoon. Tämä touhu kesti koko päivän ja saman esityksen sai tehdä kolmekymmentä kertaa yhteen putkeen, mikä on paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Ja koska tänään on itsenäisyys-päivä Carl on minun ollessani koulussa teetättänyt vallan kauniin kakun.

Ja sitten ollaankin jo saavuttu nykyhetkeen. Hauskaa on täällä Yhdysvalloissa ollut, ja varmasti tulee myös jatkossa olemaan, mutta olen oppinut arvostamaan Suomea aivan uudella tavalla.

Sandy-myrsky päivitys

Heipparallaa!

Tämä merkintä on ihan vain kertoakseen, ettei täällä keskus-Pannsylvaniassa ole sadetta suurempaa
myrskyilyä. Koulut on kuitenkin ollut suljettuna eilen ja tänään (maanantai ja tiistai). Tuultakin on, mutta ei se ole tarpeeksi kovaa tehdäkseen tuhoja täällä.

Joten ei ole tarvetta olla huolissaan.

Kierroksilla

No mitenkäs sitten se elämä täällä Amerikassa on sujunut? Kuuluu kysymys aina, kun jonkun suomalaisen kanssa keskustelee.

Koulu sujuu ihan mallikkaasti matematiikkaa lukuun ottamatta. Välillä alkaa kuitenkin iskeä ikävä väsymys, kun koulussa on viikkotunteja runsaat 47, kun Suomessa olii parhaillaan sellaiset 33. Mielellään olisin itsekkin viettänyt viime viikolla syyslomaa, kuten ahkerat suomen oppilaat.

No, toissa viikonloppuna kävimme katsomassa Jasonia, joka on ''isäni'' veljenpoika. Hän asuu Virginiassa yksin omakotitalossa. Myöskin ''siskoni'' Rachel tuli käymään siellä, ja häntä en ollut edes tavannut aiemmin, koska hän asuu Pohjois-Carolinassa, joka on yhdeksän ajotunnin päässä. Sitten poikkesimme Washington D.C:ssä Lauantaina. Kävimme läpi kaikki nähtävyydet.

Washington monument

The reflecting pool

Valkoinen talo

Rakennus, jossa Lincoln monument sijaitsee

Lincoln monument

Capitol building

Tälläinen kiertely on oikein hupaisaa ja kaikenlaista tulle nähtyä ja opittua. Tässä vielä blogin yksinoikeudella video presidentti Barack Obaman saattueesta, jonka satuin saamaan nauhalle.


Sitten sieltä palattuamme menimme takaisin Jasonille ja söimme illalliseksi strombolia. Likosimme pienen tovin hänen poreammeessaan, ja sitten pelasimme hänen lukuisia lautapelejään, joita hänellä on yli 60. Kaikenkaikkiaan todella mukava viikonloppu.

Seuraavana viikonloppuna Jason puolestaan tuli tänne Pennsylvaniaan käymään. Hän vietti täällä meillä perjantai-lauantai välisen yön ja hän toi mukanaan lautapelejä. Erityisen hieno oli hänen itse tekemänsä Godzilla lautapeli, jossa oli ihan oikean tyylisen lautapelin komponentteja, kuten ihan aidon tapainen pelilauta, vino pino erilaisia kortteja, joissa oli molemmilla puolilla kuvia, kuten oikeissa korteissa, peliin kuuluvaa rahaa Monopoly tyyliin, mutta Godzillan kuvalla varustettuna, puusta tehtyjä rakennuksia, todella perusteellisesti kirjoitettu ohjekirja, sekä tietysti Godzilla figuuri, jota hän ei kyllä ollut valitettavasti tehnyt itse vaan oli ostanut joskus vuonna papu ja muussi. Peli itse oli todella hauska ja vielä paremmaksi sen teki Godzilla tunnusmusiikki, jonka laitoimme soimaan taustalle. Koko höskää hän on rakennellut vuodesta 2007 ja nyt se sitten oli valmistunut.

Lauantai aamuna Jason sitten lähti kavereita tapaamaan, jonka takia hän alunperinkin tuli Pennsylvaniaan. Sen jälkeen viikonloppu jatkui tavallisissa merkeissä, eli satunnaisia kotiaskareita tehdessä ja takapiha jenkki futista pelaillen.

Nyt olen saanut aikaiseksi, sen minkä olisi pitänyt jo kauan kauan aikaa sitten tehdä, eli sain katsottua kaikki tähtien sota elokuvat. Ihan viihtyisiähän ne olivatkin toisin, kuin aiemmat luuloni niistä totesivat.

Koulu on tylsää ja muuten ois kivaa (2/2)

Sitten sunnuntaina tultiin kaikki taas, sille samaiselle kirkolle, jossa koko viikonloppu oltiin vietetty, ja valmistauduttiin laulamaan kauniisti seurakunnalle kirkon oman kuoron kanssa. Tähän lauluun osallistui kaikki vaihto-oppilaat ja Rotex:it (aiempina vuosina vaihto-oppilaana ollut henkilö). Se meni ihan hienosti. Laulun jälkeen suoritettiin tuiki tavallinen messu, ja noin puolessa välissä tätä toimitusta, menivät kaikki oppilaat opettamaan kirkkoon kuuluville lapsukaisille, omalla kielellään lauseen ''Jumala rakastaa sinua''. Hauska juttu joka tapahtui tätä tehdessä oli kun Taiwanista kotoisin oleva Chang Chen-Han (myöskin Andy:nä tunnettu) oli nukahtanut, sillä välin kun pastori saarnasi, ja oli ihan ulapalla siitä mitä oli tapahtumassa, kun häntä kutsuttiin lavalle.

 Mutta kuten arvata saattaa Suomalainen, Japanilainen, Korealainen, Thaimaalainen ja Taiwanilainen tapa sanoa moinen lause on kenties turhan hankala 5-vuotiaille, mutta jostain syystä muut kielet tuntuivat onnistuvan.

Opetuksen jälkeen oli kirkko tapahtuma ohitse ja me valmistauduimme menemään lounaalle paikalliseen, sanoisiko sitä nyt kokous-tila rakennukseen, jossa kaikkien oppilaiden ohjaajat olivat odottamassa. Siellä sitten syötiin ja esiteltiin itsemme vielä toiseen otteeseen. Otettiin kuvia ja juteltiin vielä hieman ennen kuin tiemme erkanivat toistaiseksi.

Unohdimpa tuossa edellisessä blogilisäyksessä mainita ostaneeni älypuhelimen ja rajatonta puheaikaa ja dataa puoleksi vuodeksi. Ei ole iPhone, kun ne vaativat kahden vuoden sopimusta, eikä huvita maksaa sitten $80 kuussa vuoden ajan sellaisesta, jota en voi edes sitten kotona käyttää.

Sitten koitti koulu-viikko, josta ei paljoa muuta voi kertoa kuin, että mitä eroja löytyy suomalaisesta ja amerikkalaisesta koulusta. 

• Amerikkalainen koulu on huomattavasti suurempi
• Välitunteja ei ole olleenkaan, vaan tuntien välissä on aina 2-3 minuuttia aikaa käydä kaapilla hakemassa kirjat ja siirtyä seuraavaan luokkaan
• Tunnit ovat 43-minuuttia pitkiä
• Joka tunnin alussa tehdään ''Bell Ringer'' kysymys, jotka sitten kerätään ja ne muodostavat ison osan arvosanasta
• Arvosanat on PALJON helpompaa saada pysymään hyvinä, koska suurin osa numerosta koostuu läksyistä ja paikalla olosta, kokeen arvosanan sijasta
• Opettajia puhutellaan sanomalla herra/rouva -sukunimi-
• Jaksoja on neljä ja ne ovat 9-viikkoa pitkiä (Suomessa niitä on viisi ja ne ovat 8-viikkoa (jos oikein muistan))
• Lounas pitää joko pakata kotoa, tai ostaa koulusta hintaan $2.90. kuukaudessa se tekee vajaat $90, joten ei kovin kannattavaa
• Lounaaksi voi valita, joko päivän erikoisen (tavan ruokaa), salaatin tai pitsaa
• Liikunta tunnilla tehdään AINA ensin lämmittelyä ja venytyksiä, jonka jälkeen voi valita kolmesta vaihtoehdosta mitä haluaa tehdä
• Tyttöjen ja poikien liikunta on AINA samassa ryhmässä

Koulu viikon kukistettuani koitti viikonloppu. Menin Carl Hillin luokse asumaan viikonlopun ajaksi, koska menimme hänen, sekä sveitsiläisen Marcon (sama henkilö, jonka kanssa menin katootti ajelulle, jännää miten ne kaksi oppilasta, jotka eivät kuunnelleet hänen antamiaan ohjeita pääsivät hänen rahoittamalleen retkelle (liput olivat $70)) kanssa katsomaan Penn State vastaan Navy Academy jenkki futis ottelua ihan stadionille asti. Peli päättyi 34-7 Penn Staten voittoon, ja tunnelma oli hieno.

Pelin jälkeen veimme Marcon kotiin, ja suuntasimme itse Carlin talolle. Seuraavana päivänä menin hänen kanssaan kirkkoon ja sen jälkeen menimme Chilestä tulleen Maria Paz:in luo (sama tyttö, joka sai osuman päähänsä siellä rullaluistellessa) täyttämään Carlin tarvitsemia tarvitsemia papereita.

Marialla on oikein mukava Host-perhe ja söimme heidän kanssaan lounasta, joka oli lasagnea ja omena nyyttejä.

Marian luona käynnin jälkeen menimme Lincoln Caverns nimiseen paikkaan, jossa Carl hoiti jotain bisneksiä omistajan kanssa ja minä pääsin kierrokselle luolastoihin.

Sen jälkeen suunatsimmekin jo takaisin kohti Bellefontea ja Carl toi minut kotiin, ja näillä kohdin aloin todeta, ettei ole turhan hyvä olo. 

Seuraavat kaksi päivää vietinkin sitten kuumeessa kotona.

Näiden tapahtumien jälkeen ei ole paljoa muuta käynyt. Koulussa käydään ja loput aikaa puuhastelen kotona. Kovasti yritän saada joitakin koulu kavereita tekemään jotakin koulun ulkopuolella, mutta kukaan ei oikein lämpene tälle ajatukselle. Asiaa ei helpota ollenkaan se, että asun kaupungin ulkopuolella.

Toivotaan, että joku suostuu tekemään jotain lähiaikoina.

Ihan muuten vaan tässä vielä, että olkaa yhteyksissä, joko Facebookissa kun sellainen tuli tehtyä, älypuhelimen rajattoman datan osittaisesta vaikutuksesta (pitäähän sitä nettiä sitten jotenkin käyttää, kun kerran siitä on kova raha maksettu). Ja se toimii myös kätevänä tapana opetella täkäläisten ihmisten nimiä, kun niitä ihmisiä on kuitenkin sadoittain, jotka tulevat satunnaisesti höpöttelemään.

Tai sitten Skypessä, jossa olen arkena kello 11 maissa Suomen aikaan, ja lauantaisin 5-8 Suomen aikaan, Sunnuntaisin olen satunnaisesti 6-11 välillä Suomen aikaan.

Vielä sen verran, että kommentit tänne blogiin ovat mukavia yllätyksiä ja ne saavat hymyä naamaan. :)

Kun koulu on tylsää, ja muuten ois kivaa! (1/2)

No niin. Asiat ovat aivan kuten otsikko kertoo. Kahdessa viikossa on tapahtunut kaikenlaista.

Koulu viikolla (3.9-7.9) ei paljoakaan tapahtunut lukuunottamatta sitä, että lopetin koko valtio-opin ja otin tilalle keramiikka kurssin. Eli savipyttyjä vääntämään.

Sitten sinä viikonloppuna oli Rotary orientaatio. Siihen osallistui kaikki 21 tähän Rotary-piiriin kuuluvat Inbound-oppilaat (inbound-oppilas on maahan tullut oppilas).

 Siellä sitten oltiin aamusta iltaan, ja illalla sitten mentiin johonkin host-perheeseen, joka sattui asumaan lähellä (osa perheistä, joissa vaihto-oppilaat asuvat oikeasti on Länsi-Virginiassa asti (5 tunnin ajomatka). Meille tuli asumaan Christian niminen poika Perusta. Hänen kanssaan pelasimme eräänlaista kortti peliä, jossa pyrittiin saamaan lusikka käteen ennen muita pelaajia. Minä hävisin siinä pelissä ruhtinaalisesti, ja voin todeta ettei se olisi sopiva peli meidän perheelle Suomessa.

Perjantai-ilta meni kuitenkin siellä ihan hienosti ja kaikki alkoivat tutustua toisiinsa ja ilmassa leijui yhteenkuuluvuuden tunne, kun ympäri maailmaa tulleet ihmiset kokoontuivat samoihin tiloihin kertomaan omista kokemuksistaan.

Mutta siellä missä hyvää, siellä myös pahaa. Yön aikana talo, jossa kaksi oppilasta oli yöpymässä paloi aivan kokonaan. Kaikki selvisivät hengissä, mutta perhe menetti kotinsa ja toinen siellä yöpyneistä tytöistä menetti kaikki hänellä mukana olleet tavarat.

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa järvellä oloa eli uimista ja kanooteilla soutelua. Tämä olisi ollut homman nimi kaikille, mutta kuten yleensä on tapana, kun jotakin yrittää tehdä siellä satoi taivaan täydeltä. Minua ja paria muuta se ei haitannut. Menimme uimaan ja vesi oli lämpimämpää kuin ilma sinä päivänä. Myöhemmin minä ja Marco, joka on kotoisin Sveitsistä, menimme kanootilla soutelemaan ja meillä oli eräänlainen ongelma kuunnella ohjeita, jotka herra Hill antoi (Carl Hill on Rotary-piirin puheenjohtaja). Ohjeet olivat: älkää menkö kanooteilla kauan ja muistakaa ottaa pelastusliivit mukaan. No, siinä kanoottia vesille työntäessä huutivat he sieltä rannasta, että missäs ne liivit on? Sitten me otimme ne liivit ja menimme vastarannalle asti. Ihan hienosti meni se suoritus sinne asti, mutta takaisin tullessa kanootti keinahti ympäri keskellä järveä. Oli kova tuuli ja kanootti meni omia menojaan ja minä sitten kroolasin sen kiinni. Siinä projektissa meni jokunen 5-minuuttia. Sitten kun vene oli saatu kiinni samoihin aikoihin tuli rannasta Mark Whitfield (Rotary Inbound koordinaattori) hänen moottoriveneellään meitä pelastamaan. Rantauduttuamme Carl esitti olevansa vihainen, vaikkei hän oikeasti ollutkaan.

Sieltä sitten menimme syömään en muista minne, mutta hyvää oli. Kakkua oli tarjolla ja yritin sivistää näitä hulluja amerikkalaisia ja kerroin, että kakkua syödään lusikalla. Syötyämme menimme
kirkolle, jossa koko viikonlopun keskipiste oli. Vietimme siellä pari tuntia koripalloa pelaten ja muuten vain peukaloita pyöritellen. Sen jälkeen menimme rullaluistelu radalle. Itse en ollut kovinkaan innostunut kyseisestä suunta valinnasta, mutta en antanut sen näkyä. Omaksi onnekseni en ollut kuitenkaan huonoin luistelija porukassa, sillä väkeä oli kuitenkin Etelä-Amerikasta ja Aasiasta. Muut Eurooppalaiset tuntuivat kuitenkin tuntevan homman nimen.

Se touhu meni hienosti siihen asti kunnes Maria Chilestä kaatui ja sai iskun päähänsä, ja vietti kolme päivää sairaalassa. Mikään ei oikein onnistu ongelmitta, alkaa tuntua siltä.

Koulu alkoi

No niin. Nyt se koulu josta niin paljon kysellään alkoi jaensimmäinen päivä on käyty.

Koko systeemi on aivan erilainen. Kun meillä Suomessa mennään kouluun, joinain päivinä kello 8, joinain kello 9 jne. täällä mennään joka ainoa päivä kello 8 ja poistutaan kello 3.15. Aivan järkyttävältä kuulostaa ja sitä se myös on.

Kuten joka aamu kuulemani mukaan äiti ajoi minut ja Matthewn kouluun aamulla. Siitä eteenpäin en kumpaakaan heistä enää nähnyt päivän mittaan. Olin ihan omillani ja selvisin seuraamalla käteeni iskettyä paperia, joka on myös koko kouluvuoteni lukujärjestys. Löysin kaikki luokat ja istuin pulpetin ääreen. Joka tunnilla oli alussa luonnollisesti nimenhuuto, ja siitä hetkestä lähtien, kun minun nimeni mainittiin ymmärsivät kaikki ettei kyseessä ole ihan mikään tavan jenkki. Useat sitten tulivat jutustelemaan, ja nimeäni yritettiin lausua ainakin 200 kertaa ilman onnistujia.

Eli jokaisella tunnilla on eri ihmiset. Tämä tarkoittaa sitä, että täälläkin valitaan kurssit samalla tapaa, kuin meillä. Minun lukujärjestykseeni kuuluu seuraavaa:

• Study Hall (ollaan koulussa, yleensä ruokasalissa ja tehdään vaikka läksyjä. Ei saa poistua. Eli käytännössä tunti ilman tuntia.)
• Kokkaus-kurssi
• Biologia
• Matematiikka-Geometria
• ATK
• Lounas (kyllä tämäkin lasketaan tunniksi)
• Liikunta
• Englanti (Äidinkielen tapainen muttei kuitenkaan sama. Vaikea selittää.)
• Yhteiskunta-oppi (ihan kuin Suomen YH ei olisi tarpeeksi vaikeaa. Nyt ollaan Amerikan YH:ssa)

Kuten jo saatoit tietää täällä kouluruoka on maksullista. Itse otin kotonta eväät ensimmäisenä päivänä mukaan, kun äiti sanoi etten vielä tiedä mitä siellä on, ja että tarkistaisin seuraavan päivän ruokalistan. Arvaappa muistinko. En.

Koulu päivän päätyttyä kotiin tullaan busseilla, jotka pysäköivät ihan kotioven eteen, mikä on todella kätevää jos minulta kysytään. Kotona ei keskusteltu millä bussilla tulisin takaisin kotiin, joten kyselin ihmisiltä koulussa ja sain asian selville. Bussi #14 oli oikea valinta.

Sellainen oli ensimmäinen amerikkalainen koulupäiväni.

Uudet Skype ajat, kun vanhat ei toimi koulun vuoksi.

Laitan Skypen varmuuden vuoksi päälle kun tulen koulusta eli kello 4. Silloin kello on Suomessa 11 yöllä. Mikäli  on pakottavaa asiaa tällöin on hyvä aika olla linjoilla. Muutoin olen Skypessä lauantaisin kello 10-14 Amerikan-aikaa (5-8 illalla Suomessa).

Ps. ''Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä.'' Ainakin täällä. :)

Sattuu ja tapahtuu

Ensinnäkin pahoittelut, ettei ole tullut kirjoiteltua tänne lähiaikoina. Selitys tähän ilmiöön on kirjoitettuna tähän artikkeliin, vaikka se ei olisi tarpeen joidenkin mielestä.

Kaikenlaista on nyt tapahtunut viimeisen viikon aikana. Lauantaina oli äidin puoleisen suvun sukukokoontuminen. Väkeä oli melkoisesti. Täällä sellaiset kokoontumiset ovat kuulemma todella iso juttu. Siellä oli todella paljon erilaista ruokaa kun kaikki sinne tulleet toivat jotakin mukanaan. Päivän edetessä ja syötyämme alkoi lentopallo pelit. Itsekin olin osallisena tähän ja hauskaa oli. Monta tuntia siinä auringon paisteessa pelailtiin. Ultimate frisbeetäkin pelasimme jonkin verran mutta ei yhtä paljoa. Täkäläisissä sukukokoontumisissa jaetaan erilaisia palkintoja kuten vanhin osallistuja ja viimeisimmäiseksi naimisiin menneet. Itse sain palkinnon pisimmästä matkasta, joka tuli tehtyä saapuakseen sinne.

Sunnuntaina käytiin yllättäen kirkossa. Ei ollut ihan samanlainen tapahtuma kuin meillä Suomessa. Ensinnäkin tapahtuma pidettiin ylä-asteen auditoriossa. Ei laulettu virsiä vaan joitain muita Herran nimeen kuuluvia lauluja. Tavallisen saarnan sijasta oli sellainen mies siellä lavan edessä kertoi puhtaasta hengellisestä energiasta, jota Herran talossa ja ainoastaan Herran talossa voi saada. Kirkon jälkeen menimme mummolaan suomään luonasta, joka täällä on kuulemma hyvinkin yleistä. Siellä oli meidän lisäksi muitakin sukulaisia, jopa niin paljon, että voisi kuvitella, että kyseessä on syntymäpäivä juhlat.

Sunnuntaista eteenpäim oli pari päivää hiljaista eikä sen kummempaa tapahtunut. Pyörin kotona ja tein jokapäiväisiä juttuja, kuten esimerkiksi pyykki hommia. Ajattelin tässä kohtaa kirjoitella tänne, mutta en sattunut sille tuulelle.

Torstaina menimme maalaismarkkinoille (epävarma suomennos) nimeltä Grange Fair. Se ei ollut ihan sellainen maalaismessu, joka ensimmäisenä tulee mieleen kun sitä sanaa ajattelee. Siellä yövytään teltoissa taikka asuntovaunuissa. Meillä oli siellä mukana asuntovaunu. Tämäkin tapahtuma oli sellainen, että se pitää nähdä ja kokea, että sitä voi ymmärtää. Johan se tässä kohtaa tuli selväksi, että koko suvun voimin näihin tapahtumiin osallistutaan. Siellä oli tietysti se mitä oletetaan maalaismessuilta, eli possuja, lehmiä, kanoja, hevosia, vuohia, kaneja, vihanneksia ja viljaa näytteillä, mutta se oli vain pienen pieni murto-osa siitä kaikesta mitä siellä oli. Ensinnäkin siellä oli ikäänkuin meillä Suomessa on kiertäviä tivoleita, siellä on jokavuotisia kojuja, jotka muokkavaat tämän kokonaisuuden. Siellä oli helposti yli viisikymmentä erilaista roskaruoka-kojua, joissa lähes jokaisessa myydään jotain erilaista. Henkilokohtainen suosikkini (ja melko monen täkäläisen myös) oli Sticky Bun eli tahmea pulla. Se maistui samalta kuin oman mummon tekemät pullat, mutta tässä pullassa oli sokeri kuorrute, jota oli muuten melkopaljon. Kokonaan ei tullut syötyä runsaan makeuden vuoksi. Ruokakojujen lisäksi oli erilaisia karnivaali pelejä, jotka luonnollisesti kukistin lähes kaikki.      
Mutta kojuista viis jos yksin liikkuu. Tällä tarkoitan, että kaikkein hauskaa koko tämän viikon kestävän tapahtuman aikana oli täkäläisten sukulaisten kanssa tekemisissä oleminen. Suvun oma ''legendaarinen Jason''
toi mukanaan kaksi isoa laatikkoa erilaisia lautapelejä, joita aina iltamyöhään pelailtiin kun itse messu-alue suljettiin yöksi. Ehdimme pelata jopa yhdeksää erilaista toinen toistaan hauskempaa peliä. Joka yö tasan kello yhdeltä tuli kuulutus, että hiljaisuus. Se tarkoitti, ettei sen jälkeen saanut enää liikkua ulkona paitsi vessaan, eikä saanut kuulua teltoista/asuntovaunuista ääntä. Ei saatu valituksia metelistä, vaikka joka ikinen yö pelattiinkin niitä lautapelejä.

Joitakin hauskoja asioita, joita tein messuilla:

• Tutustuin sukulaisiin
• Kokeilin ratsastaa mekaanisella härällä ensimmäistä kertaa, ja se meni ihan hyvin.
• Yritin voittaa $100 kiipeämällä erittäin haastavaa seinäkiipeily seinää. Selvisin paremmin kuin moni muu, mutta totesin sen suorittamisen mahdottomaksi. Itse ne ''kivet'' joista otetaan kiinni olivat noin 3cm paksuja ja tasa sileitä puolikkaan kananmunan muotoisia nuppeja, jotka olivat vähintään metrin korkeus erolla toisistaan.
• Pelasin karnivaali pelejä
• Söin noin viittä miljoonaa erilaista roskaruokaa, joista lähes kaikki olivat hyvän makuisia.
• Tuhosin huippu-ennätykset pelihallin peleistä.
• Pidin todella paljon hauskaa

Yksi ainokainen asia, josta en messuissa pitänyt oli se, että joka aamu kello yhdeksän tuli minuutin pitkä kuulutus, siitä miten nyt on kätevä herätä ja mitä päivän mittaan tapahtuu. Eikä siinä vielä kaikki sen kuulutuksen päätyttyä, noin minuutin päästä tuli toinen kuulutus ettei vain unohdeta, mitä minuutti sitten kuulutettiin.

Oli vielä eräs toinenkin asia, joka ei ollut minun mieleen ja se oli kun olisin halunnut osallistua hypnotistin näytökseen sellaisen nähtyäni. Luimme oppaasta milloin olisi seuraava näytös ja päätimme, että sinne mennään (se oli myös sattumalta viimeinen näytös). Sinne päästyämme oppaassa kerrottuun aikaan oli esitys päättymäisillään. Tämä johtui siitä, että oppaassa oli ollut väärät ajat ja esitys oli alkanut jo puolitoista tuntia ennen oppaassa kerrottua aikaa. Siinä kohtaa totesin vain ääneen, että Story of my Life.

Mutta kuten kaiken muunkin on tämänkin huvin tultava päätökseensä. Koulut alkavat kunhan viikonloppu on käyty läpi ja on levätty kunnolla.

Kiitos jos luit kokonaan mitään harppaamatta, vaikka tämä olikin tälläinen teksti hirviö. Palkinnoksi ponnisteluistasi saat nätin kuvan, jonka otin messuilla/markkinoilla/miksi sitä nyt tahdot kutsua.

Joka iltainen ihmisjoukko messuilla

Oppia ikä kaikki.

Nyt näinä päivinä olen oppinut kaikennäköistä uutta Amerikkalaista asiaa.

Olen oppinut, että aamulla herätessä, sänky pedataan, ja päivä vaatteet puetaan ylle ennen kuin mennään aamiaiselle. Olen oppinut mistä kaapista pitää etsiä, jotta löytäisi sen mitä etsii. Olen oppinut, että käytön jälkeen kaikki korjataan pois, omille paikoilleen. Olen oppinut, että jokaisesta asiasta, vaikka ihan pienistä jutuista kiitetään. Olen oppinut, että sisällä kuljetaan, joko paljain jaloin tai kenkien kanssa, ei koskaan sukkien kanssa. Olen oppinut, että kaikki ovet suljetaan kun niistä kuljetaan. Olen oppinut, että valoja ei jätetä päälle. Olen oppinut, että illalliselle käydessä isä lausuu pienehkön ruoka rukouksen ja siinä ollaan osallisina. Olen oppinut, että koko päivän ajan käytetään vain yhtä kuppia. Ja olen oppinut, että joka päivä on oltava uudet (pyykistä tulleet) vaatteet yllä.

Mutta ei siinä mitään maassa maan tavalla, muuten ei mitään ihmeellisempää ole tapahtunut. Nyt olen pari päivää vain pyörinyt täällä kotona, kun kaikki muut ovat jossain muualla. Isä ja äiti käyvät töissä ja veli käy murtomaajuoksu harjoituksissa, jossain kauempana kun bussilla menevät. Itsekin aion samaan harrastukseen osallistua. Tänään sain täytettävät paperit, joihin luontaisesti tarvitaan lääkärin täytettävää, jottei syytteitä nosteta kun nuori loukkaantuu sairautensa vuoksi, kun urheilee.

Teimme äidin kanssa tomaatti mehua. Meillä on täällä sellainen ihmeellinen kone johon tomaatit syötetään ja väännetään kangesta ja mehua tulee. Äiti paine pakkasi purkit ja ne vietiin säilöön. Ihan hauskaa puuhaa oli. Samana iltana tuli Laurenin ystävä Becca poikaystävänsä Zackin kanssa joskus neljän aikaan. Siinä kävivät vääntämään eräänlaista perunakeittoa, jota keitellään pienellä teholla neljästä kuuteen tuntia. Minä kuorin perunat, koska Zack oli siinä touhussa niin onneton, mutta ei se mitään.

Skypessä olen päivittäin Suomen aikaa ilta neljän ja seitsemän välillä. Laittakaa kontakti pyyntöä tulemaan. Siihen hakuun riittää pelkkä nimi, niin se löytää kyllä.

Kuva talosta, jossa asun. Enpä ole tullut ajatelleeksi laittaa tänne,

 kun itselle on niin selvä asia.

Vaikeata.

Eli nyt sitten päästiin perille ja eipä siinä oikein mitään ihmeempää. Ensimmäiset kaksi päivää Bellefontessa vain olin ja opettelin olemaan amerikkalaisella tavalla.

Eniten minulle on uutta tämä jälkiruoka kulttuuri, jota meillä rakkaassa koti Suomessa ei oikein esiinny. Heti ensimmäisen ruokailun jälkeen alettiin jo valmistamaan niitä kuuluisia chocolate chip cookies herkkuja. Ihan hyviähän ne olivat vaikka vielä kokematomalle suomalaiselle ne olivat melko makeita, aivan kuten tulin muistakin ruuista huomaamaan. Sillä esimerkiksi aamiaisella usein esiintyvät murot olivat sokerilla kuorrutettuja ja värikkäitä. Toisin sanoen aivan kaikki maistuu aivan erilaiselta. Mukaanlukien vesi. Vesi maistuu jollain tapaa tyhjältä eikä niinkään raikkaalta kuin kotona. Sitten oli karamelleja, joista minulle varoiteltiin, että ne ovat todella kirpeitä ja etten varmaan pysty syömään niitä. Söin parikin kerralla ja totesin, että turhaan varoittelivat. Kerroin heille, että meillä Suomessa on kirpeät karkit paljon kirpeämpiä. Jotenka pyysin kotiväkeä Suomessa lähettämään hieman suomalaista kirpeyttä.

Mikä myös on erilaista on niinkin helppo asia kuin ovennupit. Täällä ne ovat pyöreitä ja niitä väännetään vasemmalle. Ovennupeista suihkunhanoihin, täällä suihkuissa on kolme nuppia, jotka kaikki ovat identtisiä toistensa kanssa ja niiden kanssa saa taistella jonkin aikaa ennen kuin saa aikaiseksi sellaista vettä, että siellä voi edes ylipäänsä peseytyä paleltumatta/palamatta.

Jostain kumman syystä tulee jo ilta yhdeksän aikaan aivan valtava väsymys, enkä usko, että se johtuu jetlag:istä.

Lähes kaikilla täällä on uimaallas, ja en kyllä yhtään ihmettele sitä. Sillä täällä on todella kuuma. Tähän asti on ollut joka päivä ainakin 22 astetta celsius.

En ehtinyt olla isäntäperheessä kuin kolme päivää ja johan he minut jättivät toisten hoidettavaksi. Syynä tähän oli se, että jossain kohtaa oli tullut epäselvyyksiä minun saapumis ajan kohdastani, joten he olivat suunnitelleet perhematkan johonkin rannalle. Ei siinä olisi muuten ollut mitään ongelmaa, mutta autoon ei mahdu tarpeeksi montaa henkilöä. Ei siinä sinänsä mitään ongelmaa kun tämä perhe, jossa olin sitten pari päivää oli todella mukava.

Heidän kanssaan ehdittiin kuitenkin tehdä paljon. Heidän kaksitoista-vuotiaanlapsensa Peten kanssa pelailin videopelejä. Menimme syömään kiinalaista ja kävimme patikoimassa. Sunnuntai-iltana kävin perheen tyttären  Gwenin kanssa hänen kaverinsa luona ''olympialaisten lopetus seremonia juhlissa'', jossa katsottiin kymmenhenkisellä joukolla olympialaisten lopettajaisia. Oli ihan hauskaa.

Seuraavana päivänä ei paljoakaan tapahtunut päivällä. Kävimme Peten kanssa altaalla uimassa, koska oli hyvin lämmin päivä. Ja pian sen jälkeen Ernest hakikin jo minut takaisin varsinaiseen isäntäperheeseen. Siellä jaoin nyt vasta tuliaiset. Ne olisi pitänyt antaa jo paljon aiemmin ensimmäisenä päivänä, mutta ei se haitannut. Kaikki pitivät Fazerin Omareista ja Pandan Suomi suklaista. Kaikkein hupaisaa oli kun he maistoivat kaikille suomalaisille rakkaita Turkin pippureita. Ilmeet olivat verrattomia. He pitivät englannin kielisestä Suomesta kertovasta kirjasta, jonka annoin.

Ei siinä mitään sen ihmeempää.

Ps. Olkaa hyvä ja kommentoikaa, koska se auttaa jaksamaan kirjoittamista.

New York ja ensimmäiset päivät Bellefontessa.

Kun lentokentän runsaista turvatarkastuksista ja vajaan yhdeksän tunnin lennosta oltiin selvitty hengissä, tultiin me Rotary-vaihtooppilaat New York cityyn. Ensi vaikutelma oli järisyttävän hieno. Kaupunki on juuri niin hieno kuin elokuvissakin väitetään. Heti ensimmäisenä menimme hotellille, joka aluksi vaikutti oikein hyvältä ja laadukkaalta, mutta olikin lopulta melko nuhainen niin kuin oltiin jo etukäteen varoitettu. Illalla saatiin hieman vapaata aikaa seikkailla kaupungilla. Luonnollisesti puolet porukasta eli 25 nälkäistä oppilasta suuntasi oikeaan amerikkalaiseen Mc Donaldsiin. Siellä oli hyvin halpaa, joka voi hyvinkin olla syy täkäläisten väitettyyn runsaaseen ylipainoon. Itse en huomannut NYC:ssä paljoakaan lihavia ihmisiä, joten taitaapa tämäkin olla vain stereotypiaa. Kun oltiin pyöritty kaupungilla piti hotellille palata kello kymmeneksi. Ei ollut ongelmaa kun väsytti aivan todella paljon.

Vapauden patsas.

Toisena päivänä menimme opastetulle kierrokselle ympäri Manhattania. Ei siinä eikoin paljoa hohtoa ollut kun sellaisella bussilla kuljettiin. Kierreltiin siellä sitten kuitenkin niitä nähtävyyksiä kuten: Vapauden patsas, Harlem, joka ei ollut yhtään sellainen kuin väitetään. Siellä kuulemma asuu yhtä paljon valkoisia kuin mustiakin, eikä väkivaltaisuuksia synny. Muita paikkoja oli vielä China town, Little Italy, ja Greenwitch village. Iltapäivällä taas vapaata säätöä pari tuntia kunnes mentiin Broadwaylle katsomaan Leijona kuningas, joka oli todella häkellyttävän hieno näytös. Lipun hinta oli 128 dollaria, mutta sanoisin itse, että joku 60 dollaria olisi ollut parempi. Broadwayn jälkeen taas vapaata. Pyöriskelin Times Squarella tutkimassa paikkoja silloin ja törmäsin Miss Equadoriin. Sain hänen kanssaan kuvan otettua ja siinäkös onkin kehuskelun aihetta.

Tässä kuva siitä missistä.











Kolmas päivä oli vapaata 4:ään asti iltapäivällä. Heti aamu kahdeksalta käytiin Empire State Building katsomassa kun ei siihen aikaan aamusta ole vielä jonoa. Sekin näkymä sieltä oli aivan valtavan hieno. Ei pysty sitä tunnetta sanoin kuvaamaan, niin hieno se oli. Ainut huono puoli oli, että oli todella sumuista johtuen aikaisesta ajankohdasta. Sen jälkeen pyörittiin vaan menemään pitkin kauppoja en ostanut muuta kuin kolme T-paitaa kun en halunnut tuhlata sen enempää rahaa vielä ensimmäisellä viikolla. Kun sitten ilta koitti mentiin me limusiini ajelulle ympäri kaupunkia. Se oli todella hienoa varsinkin kun avasimme ikkunat ja laitoimme Aquan Barbie girl kappaleen soimaan täydellä äänellä. Ilmeisesti sikäläiset olivat moiseen tottuneet kun ei edes päät kääntynyt. Limusiini ajelun jälkeen meidän oli tarkoitus mennä Hard rock Cafeen syömään, mutta he eivät ottaneet niin suurta ryhmää vastaan. Joten pettymyksistä suurin koitti ja menimme T.G.I Fridaysiin syömään. Ruoka oli todella surkeaa. En usko, että yksikään meistä soi ruokaa yli puolia.Sekin on suuri sääli, että kaikilla oli parhaat päällä kun sinne Hard rock Cafeen oli tarkoitus mennä, joten näytimme ihan todella typeriltä siellä parhaat päällä syödessä, jossain T.G.I Fridayssa.

Sitten koitti viimeinen aamu ja herätys oli jo kuudelta. Bussilla mentiin lentokentälle, jossa sain odotella kolme tuntia päästäkseni koneeseen. Ensimmäisessä lennossa ei ollut muuta vikaa paitsi se, että kone oli todella rähjäinen ja pieni kuoleman loukko. Meinasi tulla hätäkakkoset housuun itsellä ja kahdella muulla vaihto-oppilaalla, jotka olivat sillä lennolla mukana. Sitten päästyäni Philadelphian lentokentälle, ei minulla ollut mitään ongelmaa löytää lähtöporttia. Sinnä sitten istuskelin ja odottelin, että pääsen koneeseen sen kaksi tuntia. Koneeseen päästyäni oletin, että kohta sitä ollaan menossa, mutta siinä kohtaa minun legendaarinen tuurini iski kehiin. Lento viivästyi tunnin huonon sään vuoksi. Kun vihdoin pääsin State Collgeen, johon lento laskeutui. Ei minulla ollut vielä ketään vastassa. Siinä yrittelin soittaa perheen isälle, muttei vastausta kuulunut. Hieman myöhemmin, joku luultavasti lentokentän henkilökuntaan kuuluva tuli siihen minun luokseni ja sanoi, että hän oli odotellutkin jo minua, ja että hän oli ilmoittanut minua lentokentällä kirjatun aikataulun mukaisesti, että lento viivästyi ja että tulen siinä puolen neljän aikaan. Ei siinä sitten mitään ja perheen kaksi lasta (Lauren ja Mat) tulivat siihen ja siitä mentiin nopealle ierrokselle ympäri kylää. Sen jälkeen suoriuduttiin kotiin, jossa tyhjensin laukun ja tutustuin paikkoihin. Vanhemmat tulivat töistä kotiin vasta myöhemmin ja sitten syötiin Matin valmistamaa ''pitsa pastaa''. Se oli oikein maittavaa ja syönnin jälkeen yritimme vääntää lautasliinoista jotakin kaunista, muttei siitä mitään tullut.

Perhe on oikein mukava ja puhelias. Sää on todella kuuma täällä tällaselle suomalaiselle kotikissalle kuten minä itse olen. Hienosti on sujunut ja toivottavasti sujuu tästä eteenpäinkin.

Matka alkaa!

Nyt on laukku pakattu ja valmistaudutaan lähtemään matkaan huomen aamulla.
Passi ja viisumi saadaan lentokentällä.
Jännitystä alkaa nyt kertyä.